Suojelu – kannattaako kokeilla?

Suojeluun liittyy itse purutyön lisäksi myös tottelevaisuuden ja jäljittämisen opetteleminen. Joissain maissa opetusta tarjotaan myös pelkästään puruihin, mutta tässä on vaarana luoda eläin, jota ei saada pidettyä hallinnassa, joten varsinkin alkuun keskittymisen pitäisi olla tottelevaisuudessa. Kunnolla kasvatettu, koulutettu ja treenattu suojelukoira on turvallisempi, kuin kouluttamaton koira, mutta tämä vaatii paljon työtä, eikä harrastusta pidä aloittaa vain turhamaisista töistä. Koulutus tulee aina tehdä positiivisesti ja leikin kautta, jolloin ei välttämättä käytetä varsinaista aggressiota puruissa, vaan koira kokee tämän leikkinä. Se onkin mainio harrastus myös vaativien koirarotujen omistajille, sillä oikein toteutettuna se tuo koirasta esiin kiltin, tottelevaisen ja itsevarman yksilön.

Suomessa puruja saa kouluttaa ainoastaan luvan omaavat maalimiehet ja harrastuksessa on tarkat rotu rajat, eli kaikille se ei aukene. Silti esimerkiksi tottelevaisuutta ja jäljestystä voidaan harrastaa minkä koiran kanssa tahansa, esimerkiksi pelastuspuolella. Suojelusta kiinnostuneiden tulee etsiä asialle omistautunut organisaatio ja mielellään tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin, jotta itselle ja omalle koiralle paras koulutustyyli ja maalimies löytyy. Tämän jälkeen voidaan tähdätä vaikka kisoihin!