Oletko koirien ystävä, joka viihtyisi tunnista toiseen kaiken rotuisten ja kokoisten koirien parissa? Onko sinulla itselläsi rotukoira, jolla on valmiina viralliset rekisteripaperit? Koirakenneliä perustettaessa eteneminen on helppoa. Ensimmäiseksi pitää ottaa yhteyttä johonkin Kennelliiton hyväksymään rotukoiran kasvattajaan ja saman rotuyhdistyksen jalostusneuvojaan.
Tulevalle koirakennelille on hyvä miettiä valmiiksi nimi, joka tullaan aina liittämään kennelnimen haltijan jokaisen koiran nimen eteen koiria rekisteröitäessä. Kennelin perustajan pitää sitoutua myös kasvatuksessaan noudattamaan täydellisesti Kennelliiton asettamia säädöksiä, jotka ovat samalla edellytys kennelnimen saamiseksi. Kennelin perustajan on hyvä tietää, että kennelnimen saaminen voi kestää kuukausia, jopa yli puoli vuotta. Koiramme-lehti julkaisee anotut kennelnimet ja nimen vahvistaa lopulta FCI, eli kansainvälinen koiranjalostusliitto, jonka pääkonttori on Belgiassa.
Mitä sana “kennel” käytännössä tarkoittaa?
Usein kuulee sanottavan, että “ostin lemmikkikoiran koirakennelistä”. Ai mistäkö, eli minkälainen kennel se oikein on? Kennel tarkoittaa yrityksen, eli koirakennelin harjoittamaa jalostustoimintaa. Koiran pentuja teetetään terveellä hyväkuntoisella narttusukupuolta olevalla koiralla. Kennelistä koiranpennun uusi omistaja saa hyvät ohjeet kasvattamaansa koirarotuun kuuluvan koiranpennun hoitoon. Monet lemmikin omistajat pitävät myös myöhemmin yhteyttä koiran kasvattajaan, kertovat koiran kuulumisia ja lähettävät koirasta kuvia. Jokainen toki toimii omalla tavalla ja kaikki eivät enää koiran aikuistuttua pidä koiran kasvattajaan yhteyttä, mutta toiset pitävät ja kokevat yhteydenotot mukaviksi itsensä ja koiran kannalta.
Muista hankkia yrityksellesi toimiva Lime technologies -järjestelmä
Lime technologies -järjestelmään kuuluva älykäs CRM-asiakkuudenhallintajärjestelmä auttaa yrittäjää luomaan vahvoja ja pitkäkestoisia asiakassuhteita. Käytännössä omistajan, eli ihmisasiakkaan ja lemmikin, eli eläinasiakkaan tiedot kirjat tarkkaan ylös asiakkaan tyytyväisyyden takaamiseksi. Koirakenneleissä ja lemmikkien, kuten koiran koulutuskeskuksissa työntekijöille voidaan antaa pääsy CRM-järjestelmään. Yritykset toimivat asiakasta varten, joten myös asiakaspalvelun ja osaamisen pitää olla ensiluokkaista. Huippusuositun Lime technologies -järjestelmän avulla yritys voikin kohdentaa markkinointiaan suoraan kohderyhmälleen ja saada vastaavasti itse todella hyviä tuloksia – myynti kasvaa ja asiakkaiden määrä lisääntyy.
Lime technologies -järjestelmä löytyy kätevästi verkosta
Tiesithän, että suosittuun Lime technologies -palveluun kuuluva CRM-järjestelmä voidaan räätälöidä aivan asiakkaan tarpeiden mukaan. Käyttäjäystävällinen järjestelmä toimii kaikkina vuorokauden aikoina ja on sekä helppokäyttöinen että asiakasystävällinen. Asiakas voi kirjautua järjestelmään silloin, kun haluaa, tallentaa kaikki tärkeät tiedot ja kampanjat samaan paikkaan sekä tehdä milloin vain haluamiaan muutoksia järjestelmään. Asiakashistoria ja asiakkaan yhteystiedot löytyvät aina välittömästi ja palvelu sujuu entistä nopeammin.
Tehokasta Lime technologies -järjestelmää käyttämällä sinulle jää yrittäjänä paljon enemmän vapaa-aikaa kaikkeen muuhun. Ystävien tapaamiseen, harrastuksiin, kokkaamiseen ja esimerkiksi rakkaiden koirien kanssa lenkkeilyyn jää nyt myös vapaalla ollessasi useita tunteja, jotka ennen kuluivat työhön kuuluvien asioiden parissa. Voidaan siis sanoa, että älykäs CRM-asiakkuudenhallintajärjestelmä helpottaa monin tavoin yrittäjän kiireistä elämää! Ei siis muuta kuin kokeilemaan ja testaamaan järjestelmän tuomia hyötyjä yhdessä rakkaiden koirien kanssa!