Kannattaako ostaa koira lahjaksi lapselle?

Varsinkin juhlapyhien sekä syntymäpäivien aikaan käy joskus niin, että vanhempien ostoinnostus tuntuu lähtevän hieman lapasesta. Erityisesti joulun kaltaiset juhlat tuntuvat olevan vanhempien kilpajuoksua siinä, kuka saa hankittua lapsilleen parhaat, ja kalleimmat, lahjat. Kaupoissa viimeisiä jouluruuhkaostoksia hoitavien vanhempien kärryt notkuvat toinen toistaan täydempinä lahjoista, mutta moni vanhempi harkitsee lahjaksi jotakin vieläkin hienompaa. Jotakin elävää. Kyllä, luit oikein. Tällä emme tietenkään tarkoita oikean lastenhoitajan, tai leikkitoverin ostamista, vaan pienen ja karvaisen ikuisen ystävän hankkimista. Mutta kannattaako elävän lemmikin ostaminen lahjaksi lapselle vai onko kyseessä vuosituhannen surkein idea?

Elävä lemmikki on suuri vastuu aikuiselle

Siinä missä elävä lemmikki omalle lapselle saattaa olla sellainen lahja, joka lasten silmissä tekee sinusta maailmankaikkeuden cooleimman vanhemman, on kyseessä kuitenkin sellainen hankinta, jota tulee harkita huolella. Ei ole olemassa oikeaa vastausta siihen, onko kyseessä kannattava harkinta vai ei. Se riippuu nimittäin todella monista tekijöistä, ja on siksi varsin yksilökohtaista.

Esimerkiksi lapsen ikä, lapsen osaaminen, perheen kokemus, asumismuoto ja rahallinen tilanne ovat asioita, jotka on syytä ottaa lemmikin hankinnassa huomioon. Huomaa, että lemmikin rahoittamiseen ei käy esimerkiksi yritysrahoitus tai vastaava, vaan rahat lemmikin hankintaan on hankittava itse. Vaikka pienemmän lemmikin, kuten hamsterin tai muun jyrsijän hankkiminen onkin edullisempi päätös, on kaikkien eläinten hoidossa varauduttava kustannuksiin. Mikäli puolestaan harkitaan suuremman lemmikin kuten koiranpennun hankintaa, on tilanne täysin eri ja vaihtoehtoja täytyy punnita aivan uudella tavalla.

Vaikka monella ihmisellä tuntuukin olevan tiukassa käsitys siitä, että pienet koirat vaativat vähemmän hoitoa, ei se pidä ollenkaan paikkaansa. Mikäli siis olet hankkimassa lapselle lahjaksi koiraa, älä anna koiran koon hämätä. Siinä missä pieni koira voi olla paitsi kalliimpi, se voi olla myös luonteeltaan ärhäkämpi ja vaikeampi hoidettava. Kooltaan suurempi koira voi puolestaan olla huomattavasti helpompi hoidettava ja luonteeltaan lempeämpi. Siksi kannattaakin tehdä valinta täysin yksilökohtaisesti, sillä liika stereotypioihin luottaminen saattaa kostautua pahemman kerran. Muista, että koiria saa hankittua kasvattajan lisäksi myös löytöeläinkodeista tai kodinvaihtajina. Kasvattajalta koiran hankkimisessa saattaa kuitenkin olla se etu, että koiran luonteen ennustaminen voi olla rotupiirteiden vuoksi helpompaa ja varmempaa kuin löytöeläimen.

Muista, että jos hankit lapsellesi koiran, sinä olet ensisijaisesti aikuisena eläimestä vastuussa. Vaikka lapsesi olisi toivonut eläintä pitkään ja vannoisi sinulle osaavansa huolehtia siitä itse, olet sinä perheen aikuisena aina vastuussa eläimestä mikäli lapsen kiinnostus lemmikin hoitamista kohtaan pääseekin yllättäen lopahtamaan.

Pidä siis mielessä, että jos lapsesi ei enää muutaman viikon jälkeen olekaan niin innostunut ihanasta koiranpennusta, sinä olet se henkilö, joka joutuu käyttämään koiraa lenkillä syksyn harmaassa räntäsateessa useita kertoja päivässä. Satoi tai paistoi, koira on aina hoidettava, ja usko pois, lapsesi innostus saattaa helposti lopahtaa alun jälkeen. Harkitse siis koiran hankintaa tarkkaan, sillä koiranpennussa on valtava vastuu koko perheelle. Vaikka ei suoraan voidakaan sanoa, onko koiran hankkiminen lahjaksi lapselle hyvä vai huono idea, voidaan kuitenkin lämpimästi suositella elävän eläimen hankkimisen harkitsemista erittäin tarkkaan.

rhea